sunnuntai 27. tammikuuta 2019

LATUREITTI PÄÄOSIN ENTISELLÄÄN

Latupohjia ja latuja on ajettu jo jonkin aikaa ja eilen latukoneella on tehty latua ensimmäistä kertaa tällä hiihtokaudella Taikinapohjan jäälle.

Koko reitistö on käytettävissä, mutta kynnöspeltojen osuudet tarvitsevat vielä lisää lunta. Muutoin ladut ovat kunnossa.

perjantai 16. maaliskuuta 2018

MAIVIAN PITOJEN LATUKEITTIÖ AVOINNA TAAS SUNNUNTAINA 18.3. KLO 12-14

Tällä kertaa latukeittiössä on tarjolla lohisoppaa ja munkkikahvetta!

Eilen 15.3. ladut ajettiin välille Taikinapohja - Valaistu latu ja tänään on tarkoitus ajaa Tunkelon lenkkikin kuntoon. Valitettavasti eilen ainakin tuuli oli sen verran voimakasta, että pakkaslunta kerääntyi jonkin verran perinteisen ladulle. Viimeisin lumipyry sai onneksi aikaan myös sen, että laduilla on nyt joka paikassa peittävä kerros lunta eikä maata enää näy!

Sää näyttäisi suosivan hiihtäjiä lähipäivinä eli ei muuta kuin sukset jalkaan ja ladulle!

Latukeittiön hinnat:

Soppa ja jälkiruoka 7e, munkkikahvit 3e.

torstai 8. maaliskuuta 2018

LATUKEITTIÖ AVOINNA TAAS SUNNUNTAINA 11.3. KLO 12-14

Maivian pidoissa on jälleen ensi sunnuntaina 11.3. latukeittiö auki klo 12-14! Tarjolla on jauhelihakeittoa ja munkkikahvetta. Yhdyslatu vie edelleen suoraan Maivian pihaan, mutta paikalle voi toki saapua myös muilla tavoin kuin hiihtämällä.

Soppa ja jälkiruoka 7e, munkkikahveet 3e.

Linkki Maivian pitojen omaan Facebook-julkaisuun tapahtumasta:
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1573548449366961&id=470096606378823&substory_index=0

maanantai 26. helmikuuta 2018

LATUJA RUNSAAT 30 KM HIIHDETTÄVISSÄ


Kaikki ladut on tänään ajettu. Ladut jouduttaneen ajamaan tällä viikolla uudestaan, vaikka uutta lunta ei taivaalta ole tulossa. Irtolumi lähtee liikkeelle tuulen voimasta, kerääntyy ja tukkii ainakin paikoittain perinteisen latua.


Alla tänään mitattuja reittietäisyyksiä:
 
Valaistu latu on pituudeltaan 1,85 km.

Jykin parkkipaikalta Taikinapohjan rantaan ja takaisin on pituudeltaan 11 km.

Taikinapohjan rannasta Tunkelon Mattilaan ja takaisin Taikinapohjan rantaan on 13 km.

Teeriniemen lenkin pituus latujen risteykseen on 3 km.

Kun mukaan lasketaan Maivian ladut, on hiihdettävissä noin 30 kilometrin latuverkko.

torstai 22. helmikuuta 2018

SUNNUNTAINA 25.2. MAIVIAN PIDOISSA LATUKEITTIÖ AVOINNA KLO 12-14

Tulevana sunnuntaina 25.2. on hernekeittoa ja munkkikahvetta tarjolla Maivian pidoissa. Paikalle pääsee kätevästi vasta tehtyä yhdyslatua pitkin Eerolan talon jälkeen!
Soppa ja jälkiruoka 7e, munkkikahvit 3e.

Linkki Maivian pitojen omaan Facebook-julkaisuun tapahtumasta:
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1560288007359672&id=470096606378823&substory_index=0

lauantai 3. helmikuuta 2018

URHEILUKENTÄN JA TEERINIEMEN LADUT HIIHDETTÄVISSÄ

Tänään aamupäivällä on ajettu Urheilukentän lenkki sekä Teeriniemen latu kuntoon. Muut osuudet ovat vielä ajamatta, mutta latujen ajo jatkuu tänään iltapäivällä.

lauantai 20. tammikuuta 2018

VALAISTU LATU - TAIKINAPOHJA HIIHDETTÄVISSSÄ

Eilen illalla ja tänään aamulla on ladut ajettu välille Valaistu latu - Taikinapohja sekä yhdyslatu Teeriniemestä. Perinteisen latu-uralla on maata on paikoin näkyvissä ja muutamissa paikoissa myös luistelu-uralla.

Valaistu latu on nyt myös hiihdettävissä. Maata on sielläkin muutamin paikoin näkyvissä.